Eilen urakoin kaupungilla: seisoin ompeluliikkeessä valtavan kirjontalankatelineen edessä valitsemassa juuri oikeita sävyja mekon kirjontaa varten. Se on hassua puuhaa. Värisilmäni ei ole niin kehittynyt, että löytäisin hyvät värit helposti. Vasta kun työ on valmis, näen, että pieleen meni tai onnistui - miten milloinkin! Sattumankauppaa siis. Elämän suuret päätökset (ainakin aikaavievimmät) liittyvät langanvalintoihin. Olen toivoton jahkaaja.
Mekon tuleva omistaja suhtautui lankoihin proosallisemmin kuin minä ja löysi valikoimasta heti sopivat sävyt. Hyvä niin, tuleepa mekosta ainakin käyttäjälle mieleinen!
Eilinen kuluikin sitten monia valtavia projekteja aloitellessa. Ideoita on, ja se on hyvä asia! Kirjontapalat sain valmiiksi yöllä (tuli muuten tosi epätarkka kuva tuosta kirjonnasta), nyt pitäisi sitten alkaa työstää niitä mekon taskuihin kiinni. Myöskin napit puuttuvat vielä. Saapa nähdä, mitä koneeni sanoo napinläpien ompelusta.
Tämä blogintekeleeni muuten huvittaa minua. Moni muu bloggaaja (olen lueskellut ihastuttavia käsityöaiheisia blogeja) voi laittaa valmiin käsityön osaksi tarinaansa. Minä joudun laittamaan käsityön tekemisen vaiheita osaksi tarinaa, koska en ole kovin taitava ja tuottelias ja lisäksi minua kalvaa perfektionismin synti, joka vie niin helposti ilon kaikesta tekemisestä. Ruokin tarinaani muruilla, venytän ja keskityn pikkuisiin yksityiskohtiin. Jos blogini olisi romaani, se olisi varmaankin yhden (ilta?)päivän tapahtumiin keskittyvä järkäle Volter Kilven Alastalon salissa.
Mutta nautin tästäkin valtavasti.
1 comment:
Oikein kelpo järkäle! Hauska vertaus muutenkin.
Kangaskaupassa/ompeluliikkeessä on kamalan vaikea ostaa mitään, koska useimmiten siellä on kummallinen valaistus, mikä sa värit käyttätymään aivan oudosti.Usein on vielä niin ettei liikkeessä ole edes ikkunaa, jonka ääreen voisi mennä tarkastamaan minkävärisestä kankaasta oikeasti onkaan kysymys. Ihmettelen.
Ja muutenkin. Parhaat kankaat ja langat tuntuvat löytyvän sattumalta, melkein vahingossa.
Post a Comment