Pimeyttä

Ei kuvia, koska tuntuu, että aina on liian pimeää kuvien ottamiseen. Salamakuvat ovat kurjia. Joulupukki ei tuonut uutta kameraa, vaan joudun jatkossakin käyttämään ne liki tuhat sanaa kuvan lisänä.

Olen ollut oikein ahkera ja saanut valmiiksi kaulaliinan ja huovutetut lapaset. Olen ollut myös sikäli ahkera, että olen ilostuttanut itseäni lukemalla pukilta saadun Kyllikki Villan kirjan Elämän korkea keskipäivä. Nautin joka sanasta. Erityisesti pidin romaanissa siitä, miten päähenkilö suhtautuu pieneen tyttöönsä, jonka yksinhuoltaja hän on. Kuinka tyttö tuottaa hänelle iloa. Ja kuinka rohkeasti päähenkilö elää! Villan matkapäiväkirjat (mm. Vanhan rouvan lokikirja) ja sodanaikaisiin kirjeisiin ja päiväkirjoihin pohjautuva Tyttö sodassa ovat myöskin lempilukemisiani.

Kun kirjoittaa, on oikeasti oltava jotain sanottavaa. Kuvalla voi helpommin luoda mielikuvia katsojille. Kuvat alkavat elää omaa elämäänsä. Sanat ovat vaikeampia.

Edistyy se

Urakka lähestyy loppuaan. Olen niin kahjo ihminen, että kudon aina erittäin urakkahenkisesti. Koko kroppa on krampissa kudontasessioiden jälkeen. Mietin koko ajan, montako senttiä olen kutonut ja kuinka voisin kutoa vielä hieman tehokkaammin. Kuitenkin kudonta on rentouttavaa, jälkeenpäin tuntuu hyvältä. Koska ainakin tuon kaulaliinan tekeminen on aika yksitoikkoista, on kutoessa oikeastaan pakko kohdata omat ajatuksensa. Taidan olla pohjimmiltani kiireinen, kärsimätön ja suorituskeskeinen halkipoikkijapinoon-ihminen.

Kudon

Sain juuri tietää, että Vaasassa on ensi sunnuntaina alkaen klo 12 kangaskirpputori osoitteessa Kirkkopuistikko 22. Taitaa olla vanhaan Ritz-elokuvateatteriin liittyvän järjestön juttu. Myyjiä tulossa viitisenkymmentä ja myynnissä kankaita, myös retrokankaita, ompelukoneita, kaavoja, käsityökirjoja ainakin. Minulla ei ole omaa lehmää ojassa kirpparin suhteen, mutta ajattelin hinautua paikalle ja mainostaa muillekin. Jos vaikutat Pohjanmaalla, käväise ihmeessä tarkistamassa!

Olen kutonut itselleni kaulaliinaa. Mukavaa sellainenkin välillä, olen ryytynyt huovotukseen, värjäykseen ja isoäidin neliöiden virkkaamiseen. Saattaapa olla, että keskeneräisten osasto vain jatkaa kasvamistaan.

Värjäyssessiomessio

Juu, näinhän siinä kävi. Loppuratkaisu on tässä ensiksi esiteltynä. Muut kuvat otettu silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Innostuin tässä taannoin Herkulliset Huopatyöt -kirjan värjätyistä villoista ja kokeilin värjätä pesukoneessa Nitorilla vanhaa liilaa villapaitaani matskuksi huopalapasiin ja muihin kirjan ihanuuksiin. Muuten kaikki menikin hyvin, mutta:

1) värjäyksessä käytettävä suola tukki vedenpoistoletkun (nii-in, ei se kaikki liukene sinne veteen)

2) pesukoneesta loppuivat hiilet (?!?) juuri tämän session aikana, joten rumpu ei enää pyörinyt. Sitten vain reippaasti äyskäröimään pinkkiä likomärkää villalellua koneen sisältä. Jätän loput veriset yksityiskohdat kertomatta.

Jos toivotte lauantailta mukavaa yhdessäoloa puolison kanssa, niin värjäystä ei ehkä ainakaan kannata kokeilla.

Kuvatonta, tavatonta

Kamerani jäi sukulaisvauvan nimiäisjuhliin, joten en saa toteutetuksi päivän blogi-inspiraatiota. Mutta ehkä tämä näinkin. Olen flunssassa, mutta silti aika toimintakykyinen. Yritän saada isoäidinpeiton virkattuja paloja valmiiksi, ei kyllä huvittaisi tehdä niitä enää, liian pitkä projekti! Haluan kyllä valmiin peiton tuohon sohvan käsinojalle roikkumaan. Ehkäpä joskus ehtisi myös maata sohvalla peittoon kääriytyneenä, välillä kuumaa glögiä siemaillen, mukavia ajatuksia ajatellen.

Kaipaan ympärilleni väriharmoniaa, kauneutta, kodikkuutta. Olen vain niin laiska puuhaamaan yhtään mitään. Suunnitelmia toki on:

1) tilaa Tapettitalosta Birger Kaipiaisen Kiurujen yö -tapettia, tummansinisenä
2) suostuttele mies tapetoimaan makuuhuone
3) heivaa jonnekin olohuoneen turhan suoraviivaiset tv-taso ja pöytä ja pohdi, mistä saisi halvalla toisenlaiset huonekalut (vanhat funkkistyyliset) tilalle
4) etsi ja löydä täydellisen väriset ja kuosiset olohuoneen verhot; ompele, silitä ja ripusta ne
5) maksa kaikki laskut ja unohda kohdat 1 (2), 3 ja 4.


Aktivoiduin silti sen verran, että tilasin Sikuri-kaulaliinaa varten Noron ihanaa lankaa. Uudessa Käsityökerho-lehdessä oli malli ja olen siitä kuvan täälläkin nähnyt, Villaketun blogissa.

Ulappa lattialla

Ja pulloposti laineilla, vastaanottaja sama kuin lähettäjä. Oikeastaan aika mukava ajatus lähettää itselleen postia. Ainakin joku muistaa.

Puolitauko

Ajattelin lopettaa lähes koko loppukesän kestäneen kokotauon ja kokeilla silloin tällöin bloggaamista, tällaista puolitaukoa siis vain. Valokuvia en oikein osaa ottaa, en vain jotenkin ole kovin visuaalinen tyyppi. Tuntuu, että ympäristössäni on hirveän vähän kuvattavaa tai sitten olen vain niin kiinni päänsisäisissä asioissa, että en osaa katsoa tai nähdä, miten vain.

Haluaisin ottaa paljon valokuvia ihmisten hymyistä. Eri ikäisten ihmisten kasvoista, kun ne hymyilevät. Erityisen ihanaa on saada joku ihminen hymyilemään hitaasti, niin että silmät ja poskipäät hymyilevät ensin ja vasta lopuksi hymy näkyy suupielistä. Mutta ehkä kuitenkin keskityn vain kirjoittamaan, jos tämä olisi kuitenkin se omin lajini.

Neitoperho

Pidän näistä:

Leonard Cohen: Joan of Arc

Nick Drake: Cello Song

Hector: Neitoperho

Bob Dylan: Senor

Pelle Miljoona: Juokse villi lapsi


Hectorin Neitoperho on minulle kenties kaikkein tärkein laulu. Se on kaunis, hauras ja voimakas.

Tuoksu, muisto

Äidiltä viime viikolla saatu pioni ensimmäisessä kuvassa. Toisessa tänään torilta ostetut. Kolmannessa minun ihan ikioma pionini. Miksiköhän se ei kuki? Todella outoa.

Tuo äidin kukkapenkistä tuotu kermanvalkoinen tuoksuu uskomattomalle. Se tuoksuu, vaikka se on kuihtunut. Kun nuuhkin sitä, muistan kun olin yhtä korkea kuin pioni kukkapenkissä. Muistan sen kesän, ne kesät. Kun keittiössä oli maljakossa muutama oksa ja kaunis pöytäliina pöydällä.

Tuoksu oli sama silloin kuin nyt.

Toimii taas!

Mahtavaa! Pitkänsitkeä ja kavala vika on nyt korjattu, ja pystyn taas laittamaan tänne kuvia. Tässä toinen kesäkäsityöni: kassi. Sain tuhottua tähän yhden vanhan provence-kankaan. Kassin pohja on iso ympyrä, joka sitten vain rypytettiin kasaan. Paras kesälaukkuni, vaikka täytyy myöntää, että tuolta poimuista ei ole niin mukava kaivella avaimia. Kuva ei ehkä tee ihan oikeutta kassille.

Tässä kuva hameesta, josta kirjoitin edellisessä postauksessa. Yritin myös laittaa kuvan solveigin ohjeen mukaan tehdystä mustaherukkatortusta, mutta se oli jo bloggerille liikaa. Nyt meillä on työpöydällä auki kaksi (2) läppäriä ja mies on sen näköinen, että mun tarttis lähteä tästä nopeasti karkuun, että hän pääsee päivittämään ja siivoamaan koneitamme, asentamaan uusia ohjelmia jne. Luvassa siis yksinäinen ilta...

Bloggaus ei kyllä oikein pääse täyteen mittaansa, jos yritän vain kirjoittaa ja jättää kuvat pois. Siksipä en ole postannutkaan aikoihin. Olen kyllä tehnyt paljon kaikenlaista, sellaistakin joista olisin halunnut laittaa tänne kuvat. Siis käsitöitä. Mutta kun ei niin ei. Ehkä jonain toisena päivänä sitten...

Eka kesähame

Tein hameen. Lyhyt, liiankin ehkä, mutta leggingsien kanssa oikein pidettävä ainakin kesällä. Olen aika tyytyväinen, koska leikkasin hamekankaiksi yhden pitkän mekon, jonka olen joskus ommellut mutta jota en juurikaan ole käyttänyt. Kankaan on tuonut ystäväni Tansanian-matkaltaan. Vetoketju löytyi äitini varastoista, ja sekin on kertaalleen palvellut jossain vaatteessa. Nyt on ihan maailmanparantajan olo...

Kuva hameesta ei suostu latautumaan tähän, mutta menköön nyt sitten ilman sitä. Yritän huomenna uudelleen.

Näin siinä sitten kävi

Eivät jaksaneet.

Ruoho kasvaa sentään. Ja huomenna alkaa kesäloma.

Taimet, hontelot

Ylemmässä kuvassa taimet, kymmenisen päivää vanhat suunnilleen. Nyt vinkkejä puutarhakonkareilta: Miten saisin niihin isot lehdet mutta lyhyemmät varret? Valoako lisää? Tulee mieleen sananlasku: Ei pidä hankkia suurempaa puutarhaa kuin pystyy hoitamaan (aika kirjaimellisesti tulkittuna tällä kertaa). Nuo ruukut eivät oikein mahdu mihinkään ikkunalle ja nyt ne ovat sitten pimeässä nurkassa. Höh.

Alemmassa kuva äitienpäiväsaaliistani. Kerroin siitä edellisessä postauksessa, mutta en saanut kuvia ladattua.

Tutuu, että ei ole oikein ideoita. Eikä inspiraatiota. Keskityn suorittamaan niinsanottuja pakollisia. Se on hieman ongelmallista, koska se ei tee onnelliseksi.

Sokeus ja näkeminen

Äitienpäiväsaalistani. Vessapaperirullasta tehty kukka iskee silmää kuulemma, koska toinen silmä ei ollut pysynyt liimauksissaan (pojan). Tytön tekeleessä sen sijaan molemmat silmät tallella, tapittavat. Se on muuten kuva minusta - tiedoksi kaikille. Minulla on myös jonkinlaiset Peppi-henkiset saparot ja punaiset hiukset - ei ehkä aivan vastaa todellisuutta, mutta ehkä tyttö näkee sisälleni.

Ja nyt sitten yllärinä vielä sekin, että en saa julkaistua tätä kuvaa jostain syystä. Oikeastaan tämä liittyykin hassusti siihen, mitä ajattelin kun aloitin tätä tekstiä. Kuvattomuutta. Tai sitä, ettei näe. Olen aika huono näkijä. Olen huono ottamaan valokuvia, huono näkemään pienissä asioissa kiinnostavia juttuja.

Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvalla ei voi johtaa harhaan - vai voiko kuitenkin? Kuva on rehellisempi, sanoilla valehdellaan.

Odotusta

Tässä ne ovat. Päivänsini, Elämänlanka, Mustasilmäsusanna. Kasvien nimet kirjoitetaan pienellä - mutta nämä tuntuvat jo nyt ainutlaatuisilta persoonilta. Kasvu on mystistä: viime keväänä esikasvatin joukon elämänlangan taimia. Ne sanoivat kups. Sisuuntuneena laitoin samoja siemeniä suoraan purkkiin kesäkuun alkupuolella ja heti vain ulos - broilerinkasvatusta - ja sain loppukesästä upean kukkaloiston. Siitä on kaatunut kuva tuossa ylinnä. (En osaa kääntää...) Viime kesältä siis.

Harvinaista herkkua: minut on jätetty yksin kotiin, että saisin tehdyksi töitä rauhassa. Ja mitäkö teen? Töitä? Hah! (Deadline on lähellä.) Ja minä nautin lauantai-illasta.

Kaavoihin kangistunut

Haluan ommella tytölle trikooyöpaidan. Pilkkukangaskin jo on. Ja tiedän, millaisen haluan. Tuollaisen. Kaava vain puuttuu, enkä uskalla itse söheltää.

Joskus kolmannella tai neljännellä luokalla koulussa ommeltiin käsityön oppikirjan kaavalla flanelliyöpaidat. Minun omassani oli pienten pussihihojen tilalta rimpsuröyhelösiivekkeet, essumekkotyyliin. Mutta muistan, että moni teki pienet hihat.

Selasi läpi metrin kasan käsityölehtiä, enkä löytänyt hyvää kaavaa. Kässäkirjakin on varmaan jo unholassa.

Kolme viikkoa töitä, hirveästi tekemistä, kevätjuhlia, muskareita, jalkapalloa, kevätretkiä, flunssa. Ja haaveilen ompelusta. Todellisuuspakoinen, minä.

Takki eestä, takki takaa

Tai oikeastaan vain sivusta. Se on sellainen kiinalaistyylinen kietaisumalli, joita on monissa blogeissa ollut ihanista retrokankaista ommeltuina. Kaavat 70-80-luvun vaihteen kirjasta Ompelen lapselleni (muistaakseni). Kantattu marjapuuronpunaisella nauhalla. Täytyy katsoa, saanko parempia kuvia takista jonain toisena päivänä.

Kangas on Tildan valikoimasta. Haeskelin kirpparilta jotain kivaa kangasta, mutta ei oikein tärpännyt.

Odotan kesää. Lomaa. Vapautta. Raskas kuukausi töitä vielä, sitten pääsee kesälaitumille. Esimakua sai viime viikonloppuna, joka oli uskomattoman lämmin. Istutin orvokkeja, en malttanut odottaa enempää.

Vapaus

Istun ulkosalla mieluiten rappusilla. En pidä terasseista enkä puutarhatuoleista, vaikka molempia on meidänkin pihassa. Kun haluan istua auringossa, levätä, nauttia - istun portaille. Viehättääköhän minua portaissa niiden puoliväliolemus - eivät ole sisällä eivätkä oikein ulkonakaan. On vapaa olemaan samaan aikaan kaikkialla. On koko ajan portilla. Vai onko se kuitenkin pelkoa, uskalluksen puutetta, varmistelua?

Ilo

Krookukset, ruohosipuli, pikkupojan keppi. Paljaat varpaat, mutta ei vielä sentään oikeasti. Lavastusta vain. Kuumaa hiekkaa odotellaan.

Älykkyystesti

Vai pitäisikö sanoa, että aika tavaran kaupittoo? Löysin yhdeksän vuotta vanhat maiharitakin valmiiksi leikatut kappaleet varastosta. Olen niitä pyöritellyt tässä vuosien varrella paikasta toiseen. Pussi oli aina tiellä ja muistutti ikävästi kaiken mahdollisen keskeneräisyydestä. Kerran olen jo aikonut viedä sen kirpputorillekin, mutta olin varma, että kukaan ei sitä huolisi.

Nyt se on tuossa lattialla. Kaava on 80-luvun alun Neue Mode. Saksaa. Kaavassa lukee "Mehrgrössenschnitt". Apua. Paljon viivoja joka suuntaan. Ja olen hukannut ompeluohjeet. Huh. Selviänköhän tästä lyhyellä saksalla? Kun olisi edes mitä lukea. Olkasaumat kai ommellaan ensin, mutta..tässä ei ole olkasaumoja. Raglahiha? Kangas on lisäksi aika paksua vakosamettia. Miten se taipuu maihariksi? Saa nähdä, teenkö ihan turhaa työtä. Jos tuleekin ruma. Sellainen vihapito. Tässä tapauksessa ompelumatkastakaan tuskin voi nauttia.

Ulkona on vaihteeksi sumua. Ei sentään sada lunta.

Paha, paha Pointy Kitty

Tein Solveigin Hitaus-blogista peräisin olevan ohjeen mukaan (kaavat sai ladata jostain, en edelleenkään osaa siis linkittää...) oman Pointy Kittyn. Oli jokseenkin työläs täytettävä. Ja aika hidastekoinen muutenkin. Kaiken kukkuraksi siitä tuli niin pahan näköinen, että tyttö ei tykännytkään siitä. Se laitettiin valokuvauksen ajaksi pihalle jäähylle, moinen tuhma katti.

Hyvää yötä, bambi

Tässä on pikku bambi, likainen ja heiveröinen. Se on kahdeksanvuotias ja sen jalat eivät tahdo kantaa. Kaavat ovat 1970-luvun lopun Kotiliedestä. Arvatkaapa olenko hukannut lehden kaavoineen. Samassa lehdessä oli kaavoja myös muihin eläimiin. Tekisi mieli perustaa bambitehdas.

Tein jokin aika sitten netissä voimaeläintestin ja kauris todellakin oli voimaeläimeni. Olen viehtynyt niihin. Ne ovat arkoja, nopeita ja lempeitä.

These boots are made for walking

Ensimmäiset kenkäni. Ehdottoman sievät. Valkoiset. Äiti on käytännön ihminen, mutta sentään hankki valkoiset kengät esikoiselleen. Kun muistelen lapsuuttani, mieleen tulee kyllä muitakin valkoisia kenkiä, joita minulla oli. Ehkäpä äiti ei ollutkaan niin käytännöllinen kuin olen aina ajatellut? Itse en ole ostanut lapsilleni yksiäkään valkoisia kenkiä. Ehkäpä minä olenkin kauhistuttavan käytännöllinen.

Olen ollut laiska bloggaaja, koska käsityöt eivät edisty. Olen liian typertynyt arkisista asioista keksiäkseni mitään muutakaan kiinnostavaa kuvattavaa.

Ken kauneuden näkee...

...ei jaksa olla julma. Olisikohan ollut jostain Kaarina Helakisan kirjasta? Kuva on muuten meidän kukkapenkistä, se on jokseenkin paremman näköinen kesällä... Minun on vielä tähän aikaan vuodesta vähän vaikeaa nähdä kauneutta. En tiedä, olenko erityisen julma muille, mutta itselleni sitten enemmän. Olen tehnyt ison läjän pakko hoitaa -listoja. Tilaa aika sieltä, toinen täältä, tarkista, varmista, ota käyttöön suunnitelma B (koska möhlit hajamielisyyksissäsi A:n) jne. ARKEA!

Puhdin (en osaa laittaa linkkiä, noloa) inspiroimana tein haavelistan. Asioita joita olisi mukava hankkia tai tehdä.

-iso kesäviltti, esim. tilkkupeitto, sellainen jota ei tarvitse varoa ulkona (vilttejä on mutta ovat liian hyviä muka ulkokäyttöön)

-viileä kellari (maakellari?) johon hyllyittäin mehuja ja kaikkia ihania mausteisia simatyyppisiä juomia lasipulloihin (mustaherukanlehtisimaa heti alkukesästä, teen!!) Ja etiketit, itse piirretyt hienot etiketit!

-kesämekko, joka ei ole liian hieno eikä liian arkinen. Mielellään sellainen, jossa ei lika ja nuhjut näy niin helposti. Ehkä sellainen keskisininen, vähän petrooliin vivahtava? Kuviollinen.

-espadrillokset ilman kiilakorkoa ja turhia koristeita. Kiilakorkoisia oli viime kesänä tarjolla, ei tasapohjaisia. Sellaiset, joita oli joskus 80-luvulla. Sellaiset, jotka pysyvät jalassa.

-voimaa jaksaa töissä kunnolla tai ainakin riittävän hyvin siihen asti, kunnes kesäloma alkaa.

(tuo viimeinen oli vähän tylsä haave, se on nimittäin aika välttämätön juttu ja menee siksi to do-listaan)

Eestaasvehtaamista

Kuvat tulivat väärässä järjestyksessä tähän. Alimman olisi pitänyt olla ensimmäinen. Siinä piirtämäni kirahvin malli tytön tunikan taskukirjontaa varten.

Toisessa kuvassa pojan kirahvi; oudoksui minun tekelettäni, kun siitä puuttuu kirahville tyypillinen kuviointi.

Valmis kirahvi ei ollut oikein kiva. Ehkä olisi pitänyt tehdä varsipistoilla. Ehkä mallin olisi pitänyt olla jotenkin simppelimpi, lapsenomaisempi. Kokeilin sitten vihreää sydäntä, mutta ei sekään oikein. Jää nyt tunika ilman taskua, kirahvi pääsee jonnekin muualle joskus.

Tykkään kirahveista: ovat mukavia, leppoisia, näkevät kauas, ylettyvät korkealle. Eivät ole yhtään vihamielisiä.

Kynänalle

Tein penaalin itselleni. Pidän tästä tosi paljon, tuli aika mukava otus. Otin sen tänään jo töihinkin mukaan. Aina kun kaivoin sieltä kynän, tuli hyvä ja turvallinen mieli.

Pääsiäisprojektit

Ihana toisen pääsiäispäivän aamu. Suunnitelmissa on hiihtoa, kunhan pakkanen hieman laskee ensin. Hölmöä, että pääsiäisenä voi sitten hiihtää, kun koko talvi on ollut yhtä räntää ja paljasta maata. Jäälle ei kuulemma silti kannata lähteä.

Isoäidin neliöitä on 51 kpl. Puolet on myös pääteltyjä. Enää noin 149 kpl virkattavia lappuja jäljellä. (Pitkäkestoiset projektit eivät sitten taida olla minua varten...) Nyt sain tosin uutta puhtia, kun sain äidiltä vanhoja lankoja peittoa varten ja vältyin ostamasta uutta lankaa. Säästöä! Ja mielihyvää siitä, että vanha tavara tulee hyötykäyttöön.

Sitten tein lempiväripussin, Marimekon petroolinvihreästä Talvikukka-kankaasta. Ostin joskus alesta mallipalan. Tuohon tulee vielä kiristysnauha, mutta millainen. Varastoistani ei löytynyt sopivaa. Joku kauniisti punottu oranssi puuvillanyöri? Tai nauha? Huomenna hankintaretkelle. (tunnen jo pessimistinluissani, että sopivaa ei löydy)

Innostuin myös tekemään amppeleita. Niistä tuli aika rumia, mutta kuvassa on vasta kokeiluvaihe. Havainnot: Langan pitää olla 1) hieman paksumpaa 2) voimakkaamman väristä 3) lasihelmiä on oltava enemmän 4) pitää olla ruskea saviruukku. Joudun ainakin lanka -ja lasihelmiostoksille.

Alimmaisena pääsiäislauantain törsäykset, 3 kpl peltirasioita joilla en varsinaisesti tee mitään. Liityin lisäksi Unelma-kerhoon (uusi käsityökirjallisuuskerho) ja sain sieltä liittymislahjaksi halvalla kaksi kirjaa (Tildan ja Metalliaskartelut valitsin) ja lisäksi sai ostaa 2,5 eurolla 3 kpl Tilda-peltipurkkeja. Joten nyt on purkkeja tottavie yli tarpeen. Ja kaduttaa hieman se kerhokin, vaikka mukavan näköisiä kirjoja siellä oli.

Kana on vanha, mutta sekin on tekeleeni. Ohje muistaakseni jostain Askartelu-lehdestä. Siellä on sisällä kulho, jossa pääsiäiskarkit!

Eilen katsoin tv:stä dokkarin Sergei Verenseisauttaja. Kertoi vienankarjalaisesta kylästä, jossa ei juuri asukkaita ollut: kolmen sukupolven karjalaismiehet, vaari, poika ja teini-ikäinen pojanpoika elivät käytännössä omavaraistaloudessa. Ortodoksisuus ja muinaisusko limittyivät kiinnostavalla ja luontevalla tavalla toisiinsa heidän elämässään. Käden taidot olivat jokaisella erinomaiset. Onnistui mm. haravan teko, kalojen pyydystys kaikin mahdollisin keinoin, veneen veisto (sopivien puiden valinnasta alkaen!), saaliin nyljentä, sienestys, kuvanveisto - ja onnellisia, elämäänsä tyytyväisiä tuntuivat olevan, vaikka raskaitakin asioita oli koettu. Vaari Sulo oli kuollut, tai karjalaisittain siirtynyt "tuonilmaisiin" marraskuussa 2007. Pojanpoika Sergei oli muuttanut elannon perässä Kostamukseen tehdastöihin. Mihin hän siellä voi kädentaitojaan ja runonlaulajasuvun perintöänsä käyttää? Isä ja äiti jäivät Vuokkiniemeen kylän ainoiksi ympärivuotisiksi asukkaiksi. Surullinen, vaikuttava ohjelma. Aloin miettiä, kuinka onnelliseksi käsillä tekeminen ihmisen tekeekään, nuoren ja vanhan. Tai olen sen tajunnut jo aiemmin kuten kaikki käsityöihmiset, mutta taas se jotenkin kirkastui. Hyvä niin.

Pitkäperjantai

Pajunkissoja haettu ja koristeltu pikkuisilla puumunilla. Maljakon alla ovat isäkani, äitikani ja pikkupupu, jonka korvat on tosin julmasti irrotettu. Laitan sen silti esille muistuttamaan erästä pääsiäistä, jolloin esikoinen syntyi. Silloin olin nuo puput hankkinut.

Olin ahkera ja leivoin sitruunatortun aamulla.

Kohti pääsiäistä

Odotan haltioitumista.

Ulkona sataa lunta; ei ihan vielä kevättä.

Aloitan pääsiäisen lukemalla dekkaria. Ja syömällä noita kuvan rakeita...

Maanviljelyä

Tässä pieni opettavainen tarina: luontoa ei voi käskeä. Pääsiäisruohot on istutettava ajoissa, vaikka olisi rättiväsynyt, vaikka olisi kuinka kiire ja miljoona muuta asiaa, vaikka multapussi olisi varastossa kaiken mahdollisen romppeen takana, vaikka sopivan ihastuttava ja sisustukseen sopiva ruukku olisi vielä etsimättä. Pahvilautasissa lasten ruohot; istuttivat ne isänsä kanssa viime viikon tiistaina minun sekaantumatta asiaan. Mies on vapaa estetiikan taakasta, ja lapsilla taitaa vielä olla kosketus johonkin sisäiseen kylvökalenteriinsa, joku sellainen, jonka aikuiset ovat menettäneet.

Ihastus-sisustus-ruukussa äidin pääsiäisruoho, istutettu juuri äsken. Ei ehdi, ei.

Käpylehmiä?

Paljastan synkän puoleni: vaviskaa. Jostain kummallisesta syystä nämä ponit nimittäin kiehtovat minua. Oi sitä muovin määrää, kotimaisuusasteen minimiä, välikäsien harjoittamaa rahastusta, brändien ja trendien valtaa ja sukupuoliroolien tiukkaa rajaamista! Ja kuinka valtavasti pakkausjätettä! Ja ennen kaikkea: vaaleanpunaista! Tässä linnassa ponit kävelevät catwalkilla, syövät jäätelöannoksia, juovat boolia, harjaavat, kampaavat ja tuoksuttelevat hajuvettä. Käyvät kuumailmapalloajelulla, vilkuttavat parvekkeelta alamaisilleen ja ihailevat itseään peilistä. Ihanaa elämää siis!

Aina en jaksa mennä vastavirtaan. Tunnustan ostavani tytölleni näitä ihan siksi, että olisin mielelläni leikkinyt juuri tällaisilla leluilla itsekin.

Mieleeni tulee Lasse Naukkarisen taannoinen dokumenttielokuva pojastaan Esasta, joka oli luova pieni poika, dokumentin teon aikaan noin 4 - 6-vuotias. Hän sai joulupukilta muoviponin. Hän suunnitteli nukenvaatteita. Hän tanssi, piirsi ja maalasi taukoamatta. Hän hautasi isoveljensä kanssa kuollutta lintua. Hän teki katapultin tai singon, jolla ampui barbinuken taivaan tuuliin. Hän koristeli puunoksat pienillä muovisilla lelueläimillä. Uskon, että lapset selviytyvät vaikka lelut olisivat vähän huonompiakin. He luovat itse omat leikkimaailmansa. Suurinta (?) luovuutta on kai se, että otetaan käyttöön ihan yleiset tarvikkeet (tusinalelut nyt esimerkiksi) ja luodaan niistä jotain uutta. Keksitään omat tarinat. Toki hankin mielelläni lapsilleni kehittäviä, ja jos mahdollista, ekologisia leluja. Mutta kuten sanottu: tässä on se heikko kohtani.

Alimman kuvan kolme ponia ovat muuten naimisissa keskenään. Kun ne ovat kavereita.

Otsa hiessä

Huono päivä, koko viikko on ollut nihkeä. Ei käsityöhurmosta. Tympeitä päivätöitä, aanelostöhkää. Ei inspiraatiota. Isoäidin neliöt edistyvät enää yhden palan päivävauhtia, kun lomalla sain jopa kymmenenkin aikaiseksi päivässä. Syntymäpäiväsankarimme kiukuttelee ja ulvoo. Kameran patterit lopussa. Ehkä huomenna kuvia, ehkä huomenna paremmin taas.

Muistipeli

Sain idean kirjaston Virkkaus-kirjaa selatessani. Ihan perusohjeita. Helppoa. Ei ole montaa silmukkaa tai muutakaan kiekuraa samaan aikaan koukulla. Ei liikaa miettimistä. Sopii pieniaivoisille.

Silti pohdin, raaskinko käyttää tähän isoäidin tilkkupeittoon kaapissa makaavat Paksu Pirkka -langat. Niitä on, ja hienoissa väreissä. Tein vuonna 1995 hienon paksun kirjoneulepuseron niistä, ja niitähän jäi. Lanka on vähän turhan paksua useimpiin puseromalleihin ja villaa kun on, hajoaa sukissakin aika nopeasti. Yhdistelin sitten Pirkkaa ja Seitsemää veljestä, eli paksu tulee tästä peitostakin. Väliin laitoin ihkuroosaa akryylilankaa ja violettia kimallelankaa 80-luvun puolivälistä (koulukäsitöiden jämiä - en sitten tullut palauttaneeksi keränjämiä opettajalle). Nostalginen olo tuli. Kun virkkasin lankaa, erityisesti tuota violettia, muistan mitä ajattelin kun tein samaisesta langasta villapuseroa vuonna 1986. Mitä musiikkia kuuntelin samalla, millaiset olivat tunnelmat kotona ja koulussa.

Ompeluekstaasissa

Ompelin eilen vanhasta vaaleanpunaisesta pellavasekoitepaidastani (H&M) tytölle tunikan. Yläkuvassa roikkuvana, keskimmäisessä kuvassa hänellä on se yllään aamuhämärässä...Voi kuinka hän ilahtuikaan: äidin paidasta hänelle tehty! Väri sopii hänelle tosi hyvin. Vaaleanpunainenkin on vakavasti otettava väri, kun materiaali on sopivaa. Tunikaan on tulossa vielä tasku, johon teen jonkun pienen kirjonnan. Ajattelin kirahvia tai S-kirjainta (tytön nimen mukaan) mutta sukellan ensin äitini silityskuvioarkkivarastoon (Suuri käsityökerho, 70-luvun lopun lehdet) ja katson sieltä.

Paidan kauluksen kanssa taistelin, harsin ja piirsin ja nuppineulotin ja silitin jne. mutta en ommellut kertaakaan mitään väärin päin. IHME. Kaikki ainekset rattoisaan ratkomistuokioon olivat kyllä kasassa. Ohjeet otin Haalareista Molla-Maijaan -kirjasta. Siinä oli kivoja kaavoja ja selkeähköt ohjeet.

Sitten tein poimutusmekon. Huomasin, että hameosan olisi pitänyt olla hieman yläosaa leveämpi. Tai ehkäpä koko mekkopalan olisi pitänyt olla leveämpi. Ei tullut puihinkiipelymekkoa (kapea) mutta kun ehdotin tytölle, että tehdään toppi ja lyhennetään reilusti, vastaus oli ei. Että tämä on just hyvä näin.

Poimutusta yritin ommella kolmella eri tavalla. Ensin yritin ommella pyöreän ohuen kumilangan päälle siksakkia. Ei toiminut. Sitten puolasin kumilankaa alalangaksi ja kiristelin sitä ja tätä ja tuota säädöstä ompelukoneessa, eikä vieläkään tulosta. Lopuksi otin ohutta kuminauhaa, venytin ja ompelin sen päälle kolmipistosiksakkia. Ja se toimi. Meinasin jo luopua toivosta.

Talvilomaa on vielä jokunen päivä jäljellä, ehdin tehdä vielä vaikka mitä...