Ei kuvia, koska tuntuu, että aina on liian pimeää kuvien ottamiseen. Salamakuvat ovat kurjia. Joulupukki ei tuonut uutta kameraa, vaan joudun jatkossakin käyttämään ne liki tuhat sanaa kuvan lisänä.
Olen ollut oikein ahkera ja saanut valmiiksi kaulaliinan ja huovutetut lapaset. Olen ollut myös sikäli ahkera, että olen ilostuttanut itseäni lukemalla pukilta saadun Kyllikki Villan kirjan Elämän korkea keskipäivä. Nautin joka sanasta. Erityisesti pidin romaanissa siitä, miten päähenkilö suhtautuu pieneen tyttöönsä, jonka yksinhuoltaja hän on. Kuinka tyttö tuottaa hänelle iloa. Ja kuinka rohkeasti päähenkilö elää! Villan matkapäiväkirjat (mm. Vanhan rouvan lokikirja) ja sodanaikaisiin kirjeisiin ja päiväkirjoihin pohjautuva Tyttö sodassa ovat myöskin lempilukemisiani.
Kun kirjoittaa, on oikeasti oltava jotain sanottavaa. Kuvalla voi helpommin luoda mielikuvia katsojille. Kuvat alkavat elää omaa elämäänsä. Sanat ovat vaikeampia.
No comments:
Post a Comment