Kurkistus arkistoon

Ei kuvia vielä, mutta ehkä sitten joskus.

Nyt

Odotusta, mutta silti läsnäoloa tässä hetkessä. Kaipuuta meneeseen ja tulevaan, mutta myös nykyhetkestä juopumista. Kaikki kukkii nyt, hedelmien aika on ehkä myöhemmin. Koristeomenapuun räjähtävän riemun aika on nyt.

Sukkajuttuja

Tässä epätarkka kuva noro-sukistani, jotka tein joululomalla. Tuli kauniin väriset (joka ikinen väri sukissa on mielestäni aivan ihana!) mutta - kuten aina minulla - löysät. Tein pienillä puikoilla ja pienehköllä silmukkamäärällä, mutta en vain osaa kutoa napakasti. Oli hämmästyttävän mukava lanka kutoa, ja neulos tuntuu samaan aikaan rouhealta ja pehmeältä.

Täytyy tunnustaa, että äiti poimi minulle kantapään silmukat, kun olisin itse saanut vain reikiä aikaiseksi.

Äitini on kutonut minulle todella monet sukat. Ihailen hänen tiukkaa käsialaansa, jollaista en ilmeisesti tule koskaan saamaan aikaan. Minulla on myöskin tallella joitain vuonna 1996 kuolleen isoäitini minulle tekemiä sukkia. Olen vähän säästellyt niitä. Toinen isoäitini kuoli jo ollessani aivan pieni, mutta minulla on tallella joitain hänen kutomiaan sukanvarsia. Teen niihin ehkä vielä joskus uudet lavat.

Tällainen sukupolvien perintö meillä.

Unen maa (Pekka Streng)

Sain tänään uuden Pekka Strengin levyn, joka on siis juuri ilmestynyt. Lauluntekijä itse kuoli hyvin nuorena jo lähes 34 vuotta sitten. Vanhat jäämistöstä löytyneet nauhoitukset on muokattu uusiksi, vaikka lauluista toki kuulee, että laulaja on laulanut ne monokelanauhurille. Jossain lehdessä otsikoitiinkin jotain haudantakaisista lauluista...

Levyn lauluilla on ihania nimiä: Sammakko Sim, Keijut, Luumupuupoika. Kaunein laulu on kuitenkin Suruperhonen, jossa on aivan hämmästyttävän kaunis, yksinkertainen melodia ja sen kanssa täydellisessä sopusoinnussa olevat sanat. Laulu synnyttää minussa voimakkaita mielikuvia: valkoiset harsoverhot, auki oleva ikkuna ja pieni tuuli, joka saa verhot heilahtelemaan arasti.

En ole pitkään aikaan kuullut mitään niin yksinkertaisen kaunista. Tällä pärjään pitkään.

Voi isoäiti

Olen saavuttanut jonkinlaisen etapin tämän peiton teossa. Kohta tulee vuosi täyteen tätä projektia. Nyt kaikki tilkut ovat valmiita, niitä on reilut parisensataa. Nyt niistä on pääteltävä vielä noin puolet. Huh.

Eilen sain jonkinlaisen virkkausmaniakohtauksen ja runnoin valmiiksi puuttuvat parikymmentä palasta. Kun lopetin, kello oli kaksi yöllä. Sain aika paljon keskeneräisiä ajatuksiakin samalla valmiiksi. Nyt tuntuu aika hyvältä, mutta olo on myös kovin voipunut.

Näen tämän peiton jo valmiina olohuoneen lepotuolin selkämyksellä. Sen piti olla halvoista jämälangoista tehty (beessinharmaata Seitsemää veljestä meni ulkokierrosten virkkaamiseen noin kolme 150 g:n kerää, sen ostin uutena peittoa varten) mutta kuinkas kävikään. Käytin peittoon myös viitisentoista vuotta vanhat roosat, turkoosit ja petroolit Paksu Pirkka -langat, vaikka olin niitä säästänyt fantastisten sävyjensä vuoksi johonkin ihanaan vaatteeseen. Että se siitä edullisuudesta. Toisaalta - turha niitä on kaapissakaan makuuttaa.

Eikä peitto siis ole vieläkään valmis. Ehkäpä luvassa on viikon jatkojännäri blogissani, aiheena langanpäiden päättely...

Nuutinpäivän jatkojen jatkot

Tällainen otus on päivystänyt ovellamme koko joulun ajan. En ole aivan varma, onko se pukki vai jokin terhakka hauva, mutta ainakin ovellamme käyneet lapset ovat suhtautuneet siihen hyvin kunnioittavasti. Osa on uskaltautunut silittämäänkin, osa on ottanut askelen taaksepäin. Kohta pukki on kuitenkin siirrettävä varastoon odottamaan ensi joulua. (Täytyy vain toivoa, että sille ei tule kovaa karvanlähtöä.) Mutta juhlikoon nyt vielä rauhassa Nuutinpäivää ainakin viikonlopun ajan.

Tärkeimmät, ihanimmat

Joulusta haluan erityisesti muistaa kaksi asiaa. Sipulista vanhanaikaisesti kasvatettu amaryllis. Pidän kovasti sen väreistä - kunpa saisin sen kukkimaan ensi joulunakin! Toinen on tyttäreni pikkuinen joululahja, erään tädin tekemä. Joulun leluvuoresta rakkaimmaksi valikoitunut.

Valoimme eilen tinaa. Tyttäreni sai ihan ilmiselvän sinikellon kukan, minä kuohuviinipullon korkin. Poikani sai viisi hienon muotoista pisaraa. Mies perinteisen hirmuliskonsa.

Uusi vuosi alkaa hitaasti. Olen vielä ihan talviunessa.

Pimeyttä

Ei kuvia, koska tuntuu, että aina on liian pimeää kuvien ottamiseen. Salamakuvat ovat kurjia. Joulupukki ei tuonut uutta kameraa, vaan joudun jatkossakin käyttämään ne liki tuhat sanaa kuvan lisänä.

Olen ollut oikein ahkera ja saanut valmiiksi kaulaliinan ja huovutetut lapaset. Olen ollut myös sikäli ahkera, että olen ilostuttanut itseäni lukemalla pukilta saadun Kyllikki Villan kirjan Elämän korkea keskipäivä. Nautin joka sanasta. Erityisesti pidin romaanissa siitä, miten päähenkilö suhtautuu pieneen tyttöönsä, jonka yksinhuoltaja hän on. Kuinka tyttö tuottaa hänelle iloa. Ja kuinka rohkeasti päähenkilö elää! Villan matkapäiväkirjat (mm. Vanhan rouvan lokikirja) ja sodanaikaisiin kirjeisiin ja päiväkirjoihin pohjautuva Tyttö sodassa ovat myöskin lempilukemisiani.

Kun kirjoittaa, on oikeasti oltava jotain sanottavaa. Kuvalla voi helpommin luoda mielikuvia katsojille. Kuvat alkavat elää omaa elämäänsä. Sanat ovat vaikeampia.

Edistyy se

Urakka lähestyy loppuaan. Olen niin kahjo ihminen, että kudon aina erittäin urakkahenkisesti. Koko kroppa on krampissa kudontasessioiden jälkeen. Mietin koko ajan, montako senttiä olen kutonut ja kuinka voisin kutoa vielä hieman tehokkaammin. Kuitenkin kudonta on rentouttavaa, jälkeenpäin tuntuu hyvältä. Koska ainakin tuon kaulaliinan tekeminen on aika yksitoikkoista, on kutoessa oikeastaan pakko kohdata omat ajatuksensa. Taidan olla pohjimmiltani kiireinen, kärsimätön ja suorituskeskeinen halkipoikkijapinoon-ihminen.

Kudon

Sain juuri tietää, että Vaasassa on ensi sunnuntaina alkaen klo 12 kangaskirpputori osoitteessa Kirkkopuistikko 22. Taitaa olla vanhaan Ritz-elokuvateatteriin liittyvän järjestön juttu. Myyjiä tulossa viitisenkymmentä ja myynnissä kankaita, myös retrokankaita, ompelukoneita, kaavoja, käsityökirjoja ainakin. Minulla ei ole omaa lehmää ojassa kirpparin suhteen, mutta ajattelin hinautua paikalle ja mainostaa muillekin. Jos vaikutat Pohjanmaalla, käväise ihmeessä tarkistamassa!

Olen kutonut itselleni kaulaliinaa. Mukavaa sellainenkin välillä, olen ryytynyt huovotukseen, värjäykseen ja isoäidin neliöiden virkkaamiseen. Saattaapa olla, että keskeneräisten osasto vain jatkaa kasvamistaan.

Värjäyssessiomessio

Juu, näinhän siinä kävi. Loppuratkaisu on tässä ensiksi esiteltynä. Muut kuvat otettu silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Innostuin tässä taannoin Herkulliset Huopatyöt -kirjan värjätyistä villoista ja kokeilin värjätä pesukoneessa Nitorilla vanhaa liilaa villapaitaani matskuksi huopalapasiin ja muihin kirjan ihanuuksiin. Muuten kaikki menikin hyvin, mutta:

1) värjäyksessä käytettävä suola tukki vedenpoistoletkun (nii-in, ei se kaikki liukene sinne veteen)

2) pesukoneesta loppuivat hiilet (?!?) juuri tämän session aikana, joten rumpu ei enää pyörinyt. Sitten vain reippaasti äyskäröimään pinkkiä likomärkää villalellua koneen sisältä. Jätän loput veriset yksityiskohdat kertomatta.

Jos toivotte lauantailta mukavaa yhdessäoloa puolison kanssa, niin värjäystä ei ehkä ainakaan kannata kokeilla.

Kuvatonta, tavatonta

Kamerani jäi sukulaisvauvan nimiäisjuhliin, joten en saa toteutetuksi päivän blogi-inspiraatiota. Mutta ehkä tämä näinkin. Olen flunssassa, mutta silti aika toimintakykyinen. Yritän saada isoäidinpeiton virkattuja paloja valmiiksi, ei kyllä huvittaisi tehdä niitä enää, liian pitkä projekti! Haluan kyllä valmiin peiton tuohon sohvan käsinojalle roikkumaan. Ehkäpä joskus ehtisi myös maata sohvalla peittoon kääriytyneenä, välillä kuumaa glögiä siemaillen, mukavia ajatuksia ajatellen.

Kaipaan ympärilleni väriharmoniaa, kauneutta, kodikkuutta. Olen vain niin laiska puuhaamaan yhtään mitään. Suunnitelmia toki on:

1) tilaa Tapettitalosta Birger Kaipiaisen Kiurujen yö -tapettia, tummansinisenä
2) suostuttele mies tapetoimaan makuuhuone
3) heivaa jonnekin olohuoneen turhan suoraviivaiset tv-taso ja pöytä ja pohdi, mistä saisi halvalla toisenlaiset huonekalut (vanhat funkkistyyliset) tilalle
4) etsi ja löydä täydellisen väriset ja kuosiset olohuoneen verhot; ompele, silitä ja ripusta ne
5) maksa kaikki laskut ja unohda kohdat 1 (2), 3 ja 4.


Aktivoiduin silti sen verran, että tilasin Sikuri-kaulaliinaa varten Noron ihanaa lankaa. Uudessa Käsityökerho-lehdessä oli malli ja olen siitä kuvan täälläkin nähnyt, Villaketun blogissa.

Ulappa lattialla

Ja pulloposti laineilla, vastaanottaja sama kuin lähettäjä. Oikeastaan aika mukava ajatus lähettää itselleen postia. Ainakin joku muistaa.

Puolitauko

Ajattelin lopettaa lähes koko loppukesän kestäneen kokotauon ja kokeilla silloin tällöin bloggaamista, tällaista puolitaukoa siis vain. Valokuvia en oikein osaa ottaa, en vain jotenkin ole kovin visuaalinen tyyppi. Tuntuu, että ympäristössäni on hirveän vähän kuvattavaa tai sitten olen vain niin kiinni päänsisäisissä asioissa, että en osaa katsoa tai nähdä, miten vain.

Haluaisin ottaa paljon valokuvia ihmisten hymyistä. Eri ikäisten ihmisten kasvoista, kun ne hymyilevät. Erityisen ihanaa on saada joku ihminen hymyilemään hitaasti, niin että silmät ja poskipäät hymyilevät ensin ja vasta lopuksi hymy näkyy suupielistä. Mutta ehkä kuitenkin keskityn vain kirjoittamaan, jos tämä olisi kuitenkin se omin lajini.

Neitoperho

Pidän näistä:

Leonard Cohen: Joan of Arc

Nick Drake: Cello Song

Hector: Neitoperho

Bob Dylan: Senor

Pelle Miljoona: Juokse villi lapsi


Hectorin Neitoperho on minulle kenties kaikkein tärkein laulu. Se on kaunis, hauras ja voimakas.

Tuoksu, muisto

Äidiltä viime viikolla saatu pioni ensimmäisessä kuvassa. Toisessa tänään torilta ostetut. Kolmannessa minun ihan ikioma pionini. Miksiköhän se ei kuki? Todella outoa.

Tuo äidin kukkapenkistä tuotu kermanvalkoinen tuoksuu uskomattomalle. Se tuoksuu, vaikka se on kuihtunut. Kun nuuhkin sitä, muistan kun olin yhtä korkea kuin pioni kukkapenkissä. Muistan sen kesän, ne kesät. Kun keittiössä oli maljakossa muutama oksa ja kaunis pöytäliina pöydällä.

Tuoksu oli sama silloin kuin nyt.

Toimii taas!

Mahtavaa! Pitkänsitkeä ja kavala vika on nyt korjattu, ja pystyn taas laittamaan tänne kuvia. Tässä toinen kesäkäsityöni: kassi. Sain tuhottua tähän yhden vanhan provence-kankaan. Kassin pohja on iso ympyrä, joka sitten vain rypytettiin kasaan. Paras kesälaukkuni, vaikka täytyy myöntää, että tuolta poimuista ei ole niin mukava kaivella avaimia. Kuva ei ehkä tee ihan oikeutta kassille.

Tässä kuva hameesta, josta kirjoitin edellisessä postauksessa. Yritin myös laittaa kuvan solveigin ohjeen mukaan tehdystä mustaherukkatortusta, mutta se oli jo bloggerille liikaa. Nyt meillä on työpöydällä auki kaksi (2) läppäriä ja mies on sen näköinen, että mun tarttis lähteä tästä nopeasti karkuun, että hän pääsee päivittämään ja siivoamaan koneitamme, asentamaan uusia ohjelmia jne. Luvassa siis yksinäinen ilta...

Bloggaus ei kyllä oikein pääse täyteen mittaansa, jos yritän vain kirjoittaa ja jättää kuvat pois. Siksipä en ole postannutkaan aikoihin. Olen kyllä tehnyt paljon kaikenlaista, sellaistakin joista olisin halunnut laittaa tänne kuvat. Siis käsitöitä. Mutta kun ei niin ei. Ehkä jonain toisena päivänä sitten...

Eka kesähame

Tein hameen. Lyhyt, liiankin ehkä, mutta leggingsien kanssa oikein pidettävä ainakin kesällä. Olen aika tyytyväinen, koska leikkasin hamekankaiksi yhden pitkän mekon, jonka olen joskus ommellut mutta jota en juurikaan ole käyttänyt. Kankaan on tuonut ystäväni Tansanian-matkaltaan. Vetoketju löytyi äitini varastoista, ja sekin on kertaalleen palvellut jossain vaatteessa. Nyt on ihan maailmanparantajan olo...

Kuva hameesta ei suostu latautumaan tähän, mutta menköön nyt sitten ilman sitä. Yritän huomenna uudelleen.

Näin siinä sitten kävi

Eivät jaksaneet.

Ruoho kasvaa sentään. Ja huomenna alkaa kesäloma.