Sain tänään uuden Pekka Strengin levyn, joka on siis juuri ilmestynyt. Lauluntekijä itse kuoli hyvin nuorena jo lähes 34 vuotta sitten. Vanhat jäämistöstä löytyneet nauhoitukset on muokattu uusiksi, vaikka lauluista toki kuulee, että laulaja on laulanut ne monokelanauhurille. Jossain lehdessä otsikoitiinkin jotain haudantakaisista lauluista...
Levyn lauluilla on ihania nimiä: Sammakko Sim, Keijut, Luumupuupoika. Kaunein laulu on kuitenkin Suruperhonen, jossa on aivan hämmästyttävän kaunis, yksinkertainen melodia ja sen kanssa täydellisessä sopusoinnussa olevat sanat. Laulu synnyttää minussa voimakkaita mielikuvia: valkoiset harsoverhot, auki oleva ikkuna ja pieni tuuli, joka saa verhot heilahtelemaan arasti.
En ole pitkään aikaan kuullut mitään niin yksinkertaisen kaunista. Tällä pärjään pitkään.
No comments:
Post a Comment