Näin siinä sitten kävi

Eivät jaksaneet.

Ruoho kasvaa sentään. Ja huomenna alkaa kesäloma.

Taimet, hontelot

Ylemmässä kuvassa taimet, kymmenisen päivää vanhat suunnilleen. Nyt vinkkejä puutarhakonkareilta: Miten saisin niihin isot lehdet mutta lyhyemmät varret? Valoako lisää? Tulee mieleen sananlasku: Ei pidä hankkia suurempaa puutarhaa kuin pystyy hoitamaan (aika kirjaimellisesti tulkittuna tällä kertaa). Nuo ruukut eivät oikein mahdu mihinkään ikkunalle ja nyt ne ovat sitten pimeässä nurkassa. Höh.

Alemmassa kuva äitienpäiväsaaliistani. Kerroin siitä edellisessä postauksessa, mutta en saanut kuvia ladattua.

Tutuu, että ei ole oikein ideoita. Eikä inspiraatiota. Keskityn suorittamaan niinsanottuja pakollisia. Se on hieman ongelmallista, koska se ei tee onnelliseksi.

Sokeus ja näkeminen

Äitienpäiväsaalistani. Vessapaperirullasta tehty kukka iskee silmää kuulemma, koska toinen silmä ei ollut pysynyt liimauksissaan (pojan). Tytön tekeleessä sen sijaan molemmat silmät tallella, tapittavat. Se on muuten kuva minusta - tiedoksi kaikille. Minulla on myös jonkinlaiset Peppi-henkiset saparot ja punaiset hiukset - ei ehkä aivan vastaa todellisuutta, mutta ehkä tyttö näkee sisälleni.

Ja nyt sitten yllärinä vielä sekin, että en saa julkaistua tätä kuvaa jostain syystä. Oikeastaan tämä liittyykin hassusti siihen, mitä ajattelin kun aloitin tätä tekstiä. Kuvattomuutta. Tai sitä, ettei näe. Olen aika huono näkijä. Olen huono ottamaan valokuvia, huono näkemään pienissä asioissa kiinnostavia juttuja.

Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvalla ei voi johtaa harhaan - vai voiko kuitenkin? Kuva on rehellisempi, sanoilla valehdellaan.

Odotusta

Tässä ne ovat. Päivänsini, Elämänlanka, Mustasilmäsusanna. Kasvien nimet kirjoitetaan pienellä - mutta nämä tuntuvat jo nyt ainutlaatuisilta persoonilta. Kasvu on mystistä: viime keväänä esikasvatin joukon elämänlangan taimia. Ne sanoivat kups. Sisuuntuneena laitoin samoja siemeniä suoraan purkkiin kesäkuun alkupuolella ja heti vain ulos - broilerinkasvatusta - ja sain loppukesästä upean kukkaloiston. Siitä on kaatunut kuva tuossa ylinnä. (En osaa kääntää...) Viime kesältä siis.

Harvinaista herkkua: minut on jätetty yksin kotiin, että saisin tehdyksi töitä rauhassa. Ja mitäkö teen? Töitä? Hah! (Deadline on lähellä.) Ja minä nautin lauantai-illasta.

Kaavoihin kangistunut

Haluan ommella tytölle trikooyöpaidan. Pilkkukangaskin jo on. Ja tiedän, millaisen haluan. Tuollaisen. Kaava vain puuttuu, enkä uskalla itse söheltää.

Joskus kolmannella tai neljännellä luokalla koulussa ommeltiin käsityön oppikirjan kaavalla flanelliyöpaidat. Minun omassani oli pienten pussihihojen tilalta rimpsuröyhelösiivekkeet, essumekkotyyliin. Mutta muistan, että moni teki pienet hihat.

Selasi läpi metrin kasan käsityölehtiä, enkä löytänyt hyvää kaavaa. Kässäkirjakin on varmaan jo unholassa.

Kolme viikkoa töitä, hirveästi tekemistä, kevätjuhlia, muskareita, jalkapalloa, kevätretkiä, flunssa. Ja haaveilen ompelusta. Todellisuuspakoinen, minä.

Takki eestä, takki takaa

Tai oikeastaan vain sivusta. Se on sellainen kiinalaistyylinen kietaisumalli, joita on monissa blogeissa ollut ihanista retrokankaista ommeltuina. Kaavat 70-80-luvun vaihteen kirjasta Ompelen lapselleni (muistaakseni). Kantattu marjapuuronpunaisella nauhalla. Täytyy katsoa, saanko parempia kuvia takista jonain toisena päivänä.

Kangas on Tildan valikoimasta. Haeskelin kirpparilta jotain kivaa kangasta, mutta ei oikein tärpännyt.

Odotan kesää. Lomaa. Vapautta. Raskas kuukausi töitä vielä, sitten pääsee kesälaitumille. Esimakua sai viime viikonloppuna, joka oli uskomattoman lämmin. Istutin orvokkeja, en malttanut odottaa enempää.